|
JAPANILAINEN BUNKA-KIRJONTA
1.Kokoa kehykset. Katso, että kaikki nurkat ovat oikein paikoillaan. Ovenpieli on oiva apu suorakulman tarkistukseen.
2. Kiinnitä kangas kuvapuoli ylöspäin kehikkoon. Kiinnitä se napakasti nastoilla, nastat noin sentin välein. ¨

3. Valitse lankaväri, millä haluat aloittaa. Avaa lankavyyhti ja aloita purkamalla langan päästä. Langan tulee purkaantua kippuraiseksi. Varo vetämästä lankaa suoraksi. Pudota lanka neulan päässä olevasta reiästä ja pistä neulansilmään. Vedä lanka niin että n. 1 cm siitä jää roikkumaan. Muista purkaa lankaa koko ajan. Mikäli lanka ei ole purettua tai lanka on tiukalla, kirjonta ei pysy kankaassa.


4. Aloita kirjonta ( pistely ) vaaleimmista väreistä tai taustalta edeten tummempiin ja pienempiin yksityiskohtiin mallin mukaan. Pistelyssä muista painaa neulan kapea kärki kokonaan kankaan läpi ja nosta varovasti ylös siirtäen seuraavaan kohtaan. Piston pituus vaihtelee 0,1 - 1,5 cm riippuen kuviosta. Lankaa ei tarvitse erikseen päätellä vaan se katkaistaan kun kyseisen värin osuus kuviosta on valmis. Samoin aloituksesta jäävä langanpää vain katkaistaan nätisti saksilla. Onnea uudelle käsityöharrastuksellesi.
Uskon sinun viihtyvän näiden helppojen ja nopeasti tehtävien, mutta kuitenkin valmiina näyttävien käsityötaulujen parissa.
KIRJONTAVINKKEJÄ
Saadaksesi aikaan "elävän" kuvan, aloita kirjonta vaalealla langalla ja kirjo tummemmalla osittain vaaleampien pistojen lomaan. Näin ei tule selvää rajaa värien vaihdosta ( esim. lehdet, kukat, vuoret, kivet). Halutessasi kuvioon yksittäisiä pisteitä ( esim. puun runkoon, kukkia kedolle jne. ) Tee ne aina viimeiseksi työn nurjalta puolen. PÖRRÖTETTÄVÄT KIRJONTATYÖT
Työn painettu puoli on työskentely puoli, mutta lopulta tausta puoli on taulun oikea puoli. Pistoja tulee tehdä vieri viereen niin, että nurjalla puolen ei näy kuvion kohdalla ollenkaan kangasta. Muista painaa neula aina pohjaan asti, jotta nurjalle puolen tuleva nyppy jää mahdollisimman pitkäksi.
Kun kaikki pörrötettävät alueet on kirjottu, levitä kangasliimaa työskentelypuolen kirjotuille alueille. Anna liiman kuivua hyvin.
Käännä työ ( ei irroteta kehyksistä) Harjaa nätisti esim. vanhanaikaisella papiljotilla niin kauan, että lanka pörröttyy.
Jatka tekemällä loput kirjonta osuudet työn oikealta puolen (esim. suu) ja kiinnitä mukana tulevat koristeet ja silmät.
|